keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Tärkeitä palasia

Puurtilan Puimuri niittää satoa myös ensi kesänä.
Klubin pelaajarintamalta kuului pitkästä aikaa iloisia uutisia kun elintärkeä keskikenttämies Pekka Hyvärinen allekirjoitti viimein sopimuksen tulevasta kaudesta.

Hyväristä itseään ei tavoitettu tuoreeltaan kommentoimaan sopimustaan, mutta lähellä olevat lähteet kuitenkin toteavat Hyvärisen saaneen inspiraation uuteen sopimukseen Shefki Kuqin paluusta parrasvaloihin ja keskittyvän lähinnä penkkitreeniin. "Elleivät hyökkääjien laukaukset osu maalin kohdalle, on jonkun siirrettävä stadion laukausten kohdalle", kuultiin Hyvärisen puhisevan kesken treenin.

Viime kaudeksi laitapuolustajan tontilta keskikentän ankkuriksi siirretyn Hyvärisen läsnäolo korostuu kun joukkueen pelin sielun ja kapteenin, Jukka Kytölän, kesä on vielä hämärän peitossa.

Keskikentällä viime kaudella tasapainottavassa roolissa ja tarvittaessa niittokoneenakin toimineelle Peksille lienee tarjolla entistä suurempaa pallollista roolia ja lisääntyvää vastuuta. Joukkueen keskikenttä kaipaa vielä kipeästi vahvistuksia, sillä viime kaudellakin ohueksi osoittautuneen keskustan pelaajista molempien Kytölöiden menettämisen pelko on läsnä.

Nykymiehityksestä ensisijaisesti keskikentän keskustaa miehittävät ainoastaan Hyvärinen ja Joni Kröger, sekä kuntonsa toivottavasti kesään mennessä tavoittava, toistaiseksi ilman sopimusta oleva Miko Pirinen. Viime kaudella keskustassa sijaistaneet Eetu Manninen ja Tommi Lankinen tarjoavat keinohengitystä, mutta miesten varsinaiset vahvuudet ovat muualla kuin keskikentän keskustassa.

Seuraavaksi klubilainen jää odottelemaan uutisia legendaaristen "Ylimielisten laitapuolustajien" tandemin toisen osapuolen, Juuso Kurosen sopimuksesta.