sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Takatalvi

Kylmä ja luminen on alkukevät. Niin oli kylmää kyyti myös Klubille STPS:n vieraana Savonlinnassa kun isännät lappoivat lunta Valkosiipien tupaan paukuttaen taululle rumat lukemat 8-2.

Silminnäkijälausuntojen mukaan Liikkarin punttisalille jalkansa jättäneet varkautelaiset olivat savonlinnalaisryhmän käsittelyssä paperia. Toppariksi jo ottelun alussa tiputetun Joona Sinisalon sanoin "Siinä topparin tontilla tuntui, että miehet kävelevät ohi vasemmalta ja oikealta".

Klubin avauskokoonpano oli maalivahdista lähtien:

Väätäinen;
J. Lehvonen, Ikonen, M. Lehvonen, M.Kröger
Sinisalo;
Klimov, Segun, Karvonen, Virtaharju;
Lankinen

Jo ottelun alussa toppari Ikonen sai pahan tällin kylkeensä ja mies jouduttiin vaihtamaan pois kentältä. Sinisalo tiputettiin toppariksi ja penkiltä keskikentän pohjalle vaihdettiin Ville Rautio. Myös maalivahti Henri Väätäinen joutui ottelussa ulosajetuksi ja hanskat käteen veti Ville Rautio.

Klubin maaleista vastasivat Tommi Lankinen ja Eetupekka Virtaharju.

Valmentaja Mensosen sanoin ottelussa hyvää oli vain se, että se oli harjoitusottelu, eikä sarjapisteitä ollut jaossa. Toivottavasti ottelu toimii herätyksenä koko Klubille.

Poissa: Pekka Hyvärinen (polvi), Joni Kröger (polvi), Juuso Kuronen (move), Eetu Manninen (move), Teemu Kervinen (move) ja Oscar Patelli (työ).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti