tiistai 17. toukokuuta 2011

Ennakko: Klubi - Riverball - keskiviikkona Joensuussa

No niin hienosti ne pelasivat ja voittivat ansaitusti kultaa. Rillasivat pokaalin ja Jutikin sai tykittää läheltä ylähuuleen, niin kuin Jari sanoo. Mutta nyt pahvit pois päästä ja stop vapulle. Keskiviikkona päästään jälleen karnevaalitunnelmasta perimmäisten kysymysten äärelle. Eli ajaako bussia Tane vai Nurmisen Pasi?

Keskiviikkoinen vastustaja, joensuulainen SC Riverball, on seurana Klubille jo tuttuakin tutumpi. Talvipiirisarjojen, harjoituspelien ja viime kauden Kakkosen A-lohkon lisäksi monet klubilaisista ovat taistelleet Riverballia vastaan aikanaan myös reservijoukkueen riveissä kun Riverball teki nousuaan mutadivareista kohti liiton sarjoja.

Vaan jos seura on tuttu, eivät sen pelaajat ole enää samat. Pitkän linjan pelaajista joukkueen jättivät viime kauden päätteeksi muun muassa vikkelät Toni Tanninen ja Joona Vartiainen, keskikentän loistava Jami Päivinen ja  puolustuksen tukipilari Mikko Määttänen. Markus Ihalainen siirtyi pelikentältä päävalmentajaksi, eikä Jake Linervokaan enää höystä mukana taustoissa.

Ikonen palaa ruotuun.
Tuttujen pelaajien mukana poistui taidon ja tehojen mukana myös rutiinia, kokemusta ja rutkasti riverballhenkeä. Niinpä kovasti uusiutunut joukkue on hävinnyt kaikki pelaamansa kolme ottelua maalisuhteella 0-12.

Klubi pääsee otteluun jälleen lähes parhaalla kokoonpanollaan Esa Ikosen palatessa riveihin pelikieltonsa jälkeen. Oscar Patelli ja Teemu Kervinen jatkavat edelleen sairaslistalla reisivaivojensa vuoksi. Oman värinsä otteluun antavat paikallisvastustajaansa todennäköisesti haastamaan pääsevät JIPPO-lainat Sauli Kettunen ja Lauri Ikonen.

Vain yksi asia on silti varma: helppoja pisteitä ei ole Joensuusta taaskaan luvassa. Sen tietää myös jälleen haastatteluun kaapattu Pekka Hyvärinen:


Peksi, se ois Riveri vastassa. Ennakkotunnelmat? 

- Jaa-a. Nyt on saanut lepäillä ja ottaa rauhassa. Riverillä on mennyt aika paskasti ja ottaneet tauluun vähän siellä sun täällä. Sellainen tunne on kuitenkin, että tähän peliin niillä on aika pirun kova lataus. Hegemoniamatsihan tuo on ja vaikka ne kaikki muut onkin hävinnyt, niin tätä ne tuskin tahtoo hävitä. Omaan toimintaan ei vaikuta mitenkään ja itse lähden ainakin hakemaan kolmea pistettä enkä mitään muuta. 

Keneen tai mihin Riverissä täytyy kiinnittää huomiota? 

- Ahosen Samiin ehdottomasti. Sanoisin, että ehdottomasti joukkueen vaarallisin pelaaja. Muusta porukasta ei juurikaan ole hajuakaan kun ne kaikki tutut lähti sieltä menemään. Se pienempi kärki oli muistaakseni ihan vikkelä myös, mutta ei vaatine erikoishuomiota. Keskikentillä oli jotain Ylämäkee, Alamäkee, en muista. 

Millä eväillä se Riveri kaatuu? 

- No meidän keskikentän pitää ainakin nousta edellisen matsin montusta ja alkaa kontrolloimaan peliä. Keskikenttä jos voitetaan, niin sitten hoidetaan. Se on avain. Hyökkäys ja puolustus on kuitenkin ollut ihan kunnossa. 

On sitä taitoa.
Keneltä odotat ratkaisuja? 

- Krögerin Jonilta. Russi alkoi osoittaa viime pelissä viitteitä parhaasta osaamisestaan, mutta keskikentän muut kaverit (minä ja Segun) vähän jarrutettiin Russin peliä. Jos pystytään antamaan tukea, niin Krögerin kanssa tulee joensuulaisille ongelmia? 

Joko seuraava vapari on sinun ja uppoaako se? 

- Mun on. Mutta en tosiaan tiedä meneekö. Meneehän se, jos maskimiehet pysyy poissa tieltä. 

Kauden eka matsi tekonurmella? Muuttaako peliä? 

- Kunhan ei joudu millään turffipaskoilla pelaamaan. Toki potkaiseminen on vähän erilaista. Ei välttämättä mikään huono homma ole meille, että kenttä on ainakin tasainen. Niillä varmaan lähtökohtaisesti pieni etu kun ovat tottuneet siinä pelaamaan, mutta ei olla sen takia häviämässä kyllä. 

Halusit esittää biisitoivomuksen?  

- Lustran Scotty Doesn't Know 

Et oo tosissas. Otatko maitoo kahviin? 

- Sokeria vaan yksi tai kaksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti