Kovin tavoittein Kakkosen C-lohkoon lähtenyt FC Vaajakoski on kompastellut suunnitellun triumfinsa alkutaipaleella pahoin. Kahdeksasta ottelusta se on kerännyt vain neljä pistettä: yhden voiton, yhden tasurin ja kuusi tappiota. Sarjataulukossa se on viimeistä edellisenä kymmenen pistettä Klubin jäljessä. Vaajakoskelaiset kuvannevat alkukautta sanalla katastrofi.
Edellisen kotiottelunsa FCV voitti kuitenkin kylvettäen Vasa IFK:ta lukemin 3-0. Joukkueen materiaali on kuitenkin perustasoltaan kaikkea muuta kuin miltä sarjasijoitus näyttää ja alkushokin jälkeen sisuuntunut FCV tulee takuulla olemaan vaikea voitettava kotikentällään, vaikka FCV/2:n tähtipelaaja Juha-Pekka Paalanen ei vielä edustukseen olekaan noussut.
Paluu lähellä |
Klubin toiveissa on saada ainakin Sami Karvonen takaisin kaksi ottelua kestäneeltä sairauslomaltaan. Myös pitkäaikaispotilas Teemu Kervinen alkaa tervehtyä hiljalleen, joskin pelikunto on suuri kysymysmerkki. Kysymysmerkkejä ovat myös reisivaivainen Oscar Patelli ja nilkkavaivainen Markus Kröger.
Mennään siis kohti Jyväskylää, "Kajukin" maille. 117 ottelua ja 23 maalia. Lukemattomia kilometrejä ja tuhansittain taklauksia. Tämänkertaiseen ennakkoon blogilla onkin tarjota jotain erityistä. Kelpaa varmaan sinullekin, Loisto Lehtinen. Hyvät lukijamme, entinen klubikapteeni, nykyinen klubilegenda, Kampuksen Dynamon ja Suomen futsalmaajoukkueen Jukka "Kajuk" Kytölä.
Mitä kuuluu Kajuk? Mitä on tullut alkukesästä tehtyä?
Kajuk maajoukkuepaidassa |
Onnittelut kandista. Onko maajoukkuetehtäviä tiedossa kesällä?
- Ei ole kuulunut maajoukkueesta mitään, vaikka ilmeisesti alun perin suunnitelmissa oli, että jo kesä-heinäkuussa vedettäisiin muutamat treenit. Mutta harjoitusmatseja on tulossa Tampereella juhannuksen molemmin puolin ja 16.7. alkaakin sitten opiskelijoiden EM-kisat Tampereella - kesän kohokohta. Kisojen järjestelyihin ja rahankeruuseen uppoaa myös aikaa.
Mites toi FCV - Klubi? Ootko ehtinyt seuraamaan kummankaan otteita?
- Kyllä oon molempien otteita seurannut aika aktiivisesti. Luulen, että JK joutuu ehkä enemmän olemaan puolustuskannalla, koska FCV:ltä on viime peleissä löytynyt tulivoimaa. Toisaalta terävillä hyökkäyksillä JK:kin voi saada hyviä tilanteita aikaan. Pelin tasosta en uskalla tehdä mitään ennakko-oletuksia. Ajattelin tulla paikan päälle, jos suinkaan ehdin muuttohommilta ja jos onnistun ujuttamaan itseni ilmaiseksi siään.
Hoidetaan maskottina sisään. Osaatko nimetä potentiaalisia ratkaisupelaajia?
- FCV: Tomi Karlstedt on varmasti maalinälkäinen kuntouduttuaan. Ilmeisesti myös Marcus Virtanen ollut ihan ok ja Kalle Kautto on sisään päästessään juonikas. Nämä kaikki siis hyökkäyspään pelaajia. Kentällä varmaan nähdään myös 1-3 KaDy:n futsalpelaajaa, jotka ovat puolustavammassa roolissa.
Klubi: Dimalta ja Lankiselta voi odottaa hyvänä päivänä maaleja. Jospa viikon tauko peleistä olisi piristänyt näitä herroja. Myös keskiakselin kokeneet karpaasit Juuso ja Peksi tulevat olemaan tärkeässä osassa FCV:n hyökkäysten estämisessä.
Mihin ottelu ratkeaa? Vetovinkit lukijoille?
- Hehheh. Taidan taipua FCV:n kannalle 2-1 tai 3-1, kun ovat viime aikoina niin hyvin tehneet maaleja ja JK puolestaan on päästänyt. JK:n puolustuksen pitää pystyä nappisuoritukseen, jos aikovat pitää FCV:n maaleitta. Toki kannatan JK:ta ja siinä sivussa toivon myös hyviä otteita FCV:n KaDy-taustaisille pelaajille. Tämä on itselleni win-win tilanne. Jos JK voittaa, niin pääsen juhlimaan kannattamani joukkueen puolesta. Jos taas FCV voittaa, niin voin ainakin sanoa veikanneeni oikein. Jos tulee tasuri, niin sekin on ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti