torstai 16. kesäkuuta 2011

Ennakko: Klubi - FC YPA (Keskuskenttä, sunnuntai 19.6.2011 klo 18.30)

Ylivieska on yksi Suomen tunnetuimpia ja vilkkaimpia pikkukaupunkeja. Idyllisen pohjoispohjalaisen liikekeskuksen verevästä voimasta elää ja ponnistaa Klubin sunnuntainen vastustaja FC YPA.

Pejic kuriin
Ihan oikeasti. Blogistien yleissivistys on tunnetusti korkealla tasolla, mikä lienee tosin yhtä suuri vale kuin ingressin kaupunkikuvauskin, vaan harva suomalainen kaupunki soittaa kelloja yhtä vähän kuin Ylivieska. Peruskoulusivistys muistuttaa maamme Talvisotaan johtaneen ja oitis sen alettua kuolleen presidentin, Kyösti Kallion olleen Ylivieskasta. Mutta sitten tulee tyhjää. Mitä siellä tehdään? Mistä ne elävät? En todellakaan tiedä. Todellisuudessa Ylivieska lienee, jos mahdollista, omaa variksenraiskaamaa Varkauttamekin kusisempi kylä.

Alasarjajalkapalloa seuraavat lukijamme, kaikki kolme, tuntevatkin Ylivieskan kai vain FC YPA:sta. Kakkosen C-lohkossa kärkisijoista useamman vuoden kamppaillut YPA muistetaan maalipörssiä dominoineesta Dragan Pejicistä, ja täksi kaudeksi seuraan siirtyneestä Janne Mahlakaarrosta ja Jani Sarajärvestä. Paljonpa YPA:stakin siis tiedetään.

Pekka Hyvärinen, et tiedä kuitenkaan YPA:sta yhtään mitään, joten en kysy sinulta mitään.

- Täh... 

Ei se mitään, en minäkään. Mutta minäpä tiedän, kuka tietää. Kaudella 2010 klubimaalia varjellut Roope Matsi edusti YPA:a kausina 2008 ja 2009. Kysytään siis Roopelta. Miten menee just nyt, Roope?

Matsi tuntee molemmat jengit
- Just nyt menee hyvin. Olen tämän viikon lomilla ja paikallispelissä voitimme Zulut 3-0. On se voitaminen aina mukavaa. Mikäs sitä lomaillessa hyvillä kesä keleillä. Toki olisi mukava pelata hiukan ylempänä, mutta nyt ei ollut mahdollisuutta siihen vaikka kovasti yritystä olikin.

On siis tullut futistakin pelattua?

- No potkupalloa pelattu Sc Kufun riveissä. Kiirettä sen verran ollut, ettei ole kovin paljoa pystynyt pelejä pelaamaan. Keväällä oli toki monenlaista viritystä eri seurojen kanssa, mutta hommat kusi kirjaimellisesti nilkoille. Onneksi kuitenkin Kuopiossa porukoita löytyy, niin voi potkupalloa pelailla.

Kerro lukijoille YPA-historiastasi?

- YPA:ssa tuli pelattua kaksi kautta. Muistaakseni vuodet olivat -08 & -09. Sieltähän tulin sitten takaisin Kuopioon ja pelasin seuraavan kauden WJK:ssa.

Millainen organisaatio? Millainen paikka pelata?

- Organisaatio hoiti hommansa niin kuin oli sovittukkin. Sovituista asioista pidettiin kiinni, perusrehellistä Pohjanmaan touhua. Eteenpäinmenevä seura, jolla ollut tavoitteellista touhua ja tavoitteita. Ikävä kyllä nousu ei tullut minun aikanani Ykköseen. Toki sanottava on, että niin kuin Varkaudessakin, jalkapalloa tulisi pelata talvella hallissa tai lämmitettävällä kentällä, ei liikuntasalissa eikä painisalissa. Se asia ei kuitenkaan ole seuran vika vaan kaupungin.

Paikkana ollut tunnetusti Safarin kenttä, joka on ollut hyvin vaikea vierasjoukkueille. Ei montaa peliä kaudessa kotona häviä, paitsi tänä vuonna tappioita yllättävän paljon tullut.. Yleisöäkin ihan mukavasti peleissä käy. Kentälle tullessa soi mieleenpainuva kannatuslaulu, tulette huomaamaan sen tänä kesänä. 

Mitä osaat sanoa YPA:n tämän kauden jengistä? Onko tuttuja miehiä vielä mukana?

- Joukkueen runkohan on pitkään ollut oman kylän pelaajista koostuva. Nyt kuitenkin hommanneet kovan luokan pelimiehiä useita. Kova porukka kyseessä, mutta pelanneet huonosti alkukauden. Kuitenkin hyvin kokenut porukka kakkoseen ja tulee nostamaan osakkeitaan huomattavasti kauden edetessä.

Miten luulet pelin etenevän?

- Uskon YPA:n hallitsevan peliä ja WJK iskee vastahyökkäyksin. Ypa vyöryttää hyökkäyksiään laitojen kautta. Todennäköisesti maaleja nähdään pelissä useita.

Ketä sieltä nousee esille YPA:sta? Entä Klubista?

- Klubin toppariparille tulee kovanluokan maalintekijä vastaan. Veikkaisin kovasti, että J. Kuronen ja D. Pejic ottavat useammankin kerran yhteen. Varmaan lämpimien halauksien ja sanojen kera. Tietenkin YPA:lta esiin nousee liigakokemusta omaavat: J. Mahlakaarto, K. Rönkkö, A. Pehkonen, ja J. Sarajärvi. Peksi ja Segun varmaan muutaman kerran pääsee taklauksiaan esittelemään.

Roope ennustaa Segun ja Peksin
pääsevän taklauspuuhiin
Pääsetkö paikan päälle seuraamaan entisten seurojesi kamppailua?

- En ikävä kyllä pääse paikalle katsomaan. Olisi mukava nähdä vanhojen seurojen kohtaaminen paikan päältä sekä nähdä tuttuja kasvoja. 

Kaikki neljä lukijamme kyselivät vielä vetovinkkejä? Ja perusterveiset?

- Peli päättyy 2-2 Klubin maalintekijät Kuronen ja Dima, Ypa:n maalintekijät Pejic x 2. Toivottavasti Edi on oppinut käyttämään pesukonetta! Terveiset kaikille tutuille pelaajille ja Kera pistä ittes kuntoon!

No siinä kuulit, Peksi. Millanen tunnelma Klubin sisällä?

-Aika pahan pistit. Fiilikset kai on ihan hyvät, en oo kovin montaa jantteria nähnyt sitten sunnuntain. no mulla on ainakin ollut ihan mukavaa. Tilipäivä perjantaina ja sit vielä peli päälle, niin onhan se mukavaa.

Älä tuhlaa vielä brenkkuun. Viimeinen matsi ennen juhannusta. Antaako lisäkimmoketta?

- Joo, pienessä mielessä tuota ehdinkin miettimään niin on tää sellainen peli mikä olis hyvä voittaa. Ei niinkään vastustajan takia vaan elnitärkeiden pisteiden. Olis se kuitenkin hyvä tilanne lähtee juhannuksen viettoon jos 20 pistettä ois kasassa.


Tässä näette kun huoltaja Iso-Ape heittää
kulmalippua.  Kuva on lavastettu, eikä liity
millään tavalla yhtään mihinkään.
Junnut haastoi sinua ja Dimaa vaparikortista. Miltä näytti?

- Jaa laita jotain hymiöitä. Seuraava kysymys... 

Miltä treenaaminen iki-ihanalla Repokankaan kentällä on maistunut?

- Ruoho on ihan jees, ei mun mielestä edes kovin huonossa kunnossa. Ihan hyvin menee reenaamiseen. ne ötökät on sitten taas ihan toinen juttu, eihän siellä pysty edes pysähtymään hetkeksi, olevinaan koko ajan pitäis juosta. 

Juokseminen on kyllä junnujen hommaa. Haluutko sanoa vielä jotain muuta? Multa ei oo lähtenyt oikein nämä kysymykset viimeaikoina.

- Laita musakorneriin Jukka Pojan Silkkii. Sopiva biisi näin juhannuksen alla.

Ok. Varmaan tosi kova ralli. Sano vielä millä asein se YPA kaatuu ja kenen toimesta?

- No sellaisen pelin haluaisin nyt nähdä, missä meidän molari joudu kertaakaan kaivaamaan palloa verkosta. Nyt olis pitkästä aikaa taas hyvä alkaa laittaa alakerta tukkoon ja nollat omissa. Edelleenkin odotan että Kuronen tai Hot Potato (Esa Ikonen) avais maalitilinsä, tai sit ite kiskaisin sen vaparin reppuun kun alkaa olemaan jo hirveetä nillitystä vapareiden laukojista.

Oikein. Blogi kiittää Roopea asiantuntevista lausunnoista ja toivottaa kaikkea hyvää tuleviin komennuksiin... Ja odottaa Peksin vaparimaalia, vaan ei pidätä hengitystään.

2 kommenttia:

  1. roope valuu alas päin .... kuin saippua ANKKA

    VastaaPoista
  2. Nyt on kuitenkin jo ihan yleistä tietoa, että Roope kyllä pullahtaa sieltä aina pintaan. Eilen jo liigatouhuissa...

    VastaaPoista